lauantai 30. marraskuuta 2013

Ihana suomi

Oli niin huippua tavata pitkästä aikaa suomalainen! Tavattiin Emilian kanssa Blacktownissa, mentiin dinnerille pizza/pastaravintolaan ja juteltiin kaiken maailman asiat läpi. Aluksi kun nähtiin, niin mulla vähän takkus puhe kun en oo pitkään aikaan puhunu kunnolla suomea (viimeks viime sunnuntaina kun skypetin kotia). Välillä piti oikeasti miettiä miten sanon jotkut asiat. Jonkun ajan kuluttua suomi alko taas sujumaan kunnolla ja juteltavaa riitti. Vaikka onki tosi kiva puhua englantia joka päivä, niin kyllä sitä suomalaisten kanssa klikkaa niin hyvin heti ensitapaamisella. Suunniteltiin jo tulevia leffailtoja ja yökyläilyjä Emilian luona. Emilia asuu n. 15min junamatkan päässä minusta, joten tullaan varmasti näkemään useasti! 

Yks meijän puheenaiheista oli välimatkat. Rovaniemellä on tottunut siihen että kaikki on lähellä, mutta täällä on ihan toisin. Esim mulla kestää n. 45 min junalla ydinkeskustaan. Ja toi on ihan normimatka. Kerroinki Emilialle että yks viikonloppu kun kävin aamupäivästä Bondilla ja illalla menin myös keskustaan, niin tuon päivän aikana istuin melkeen 4 tuntia bussissa/junassa. Joskus mulla ärsytti kun Rovaniemellä kesti n. 20min pyöräillä kotoa keskustaan, mutta nyt voisin pyöräillä sinne vaikka joka päivä eikä ärsyttäis yhtään! Rovaniemi tuntuu varmasti niin pieneltä kun tuun takasin, mutta nautin kyllä sitten siitä kun kaikki on niin lähellä.

Ja huomenna on jo joulukuu. Whaaat?! Aika menee ihan tajuttoman nopeaa. Parin viikon päästä oon ollu täällä jo 5 kuukautta. Ihan hullua. Kohta tää vuosi onkin jo ohi. Mutta en halua ajatella tuolla tavalla, on vielä niiiiin paljon kaikkea koettavaa! Ja parin viikon päästä oon matkalla Melbourneen, jeejee! 
Huomenna aikanen herätys, lähen Hunter Valleyhyn vähän maistelemaan viinejä. Joten nighty night :)

Another week goes by

Torstaipäivä meni taas rutiinilla ohi eikä mitään sen ihmeempää tapahtunu. Paitsi illalla (kuuden maissa) lähettiin kaikki tytön daycare graduation partyihin Lollipop'siin. Se on semmonen leikkipaikka, missä lapset voi leikkiä ja vanhemmat istuskella vaikka kahviossa. Istuskeltiin ja juteltin hostäidin kanssa, kun lapset leikki muitten lasten kanssa. Puol kaheksan maissa kaikille lapsille jaettiin todistukset ja niissä oli niin suloset kuvat. Lapset oli puettu sellasiin high school valmistujaisasuihin. Lähin sieltä vähän ennen kaheksaa Castle Towersiin tapaamaan saksalaisia. Aluksi kierreltiin vähän kauppoja läpi ja yritettiin löytää jotain joululahjoja. Yheksän maissa oli tarkotus tavata muutama muukin saksalainen Rouse Hillissä, kun siellä olis ollu jotain ilotulituksia ja yks tyyppi Xfactorista. Mutta ne oli kaikki jo ohi, niin päätettiin vaan mennä Max Brenneriin ja istuskeltiin siellä joku pari tuntia.

Ainoa kuva jonka otin siellä Lollipop'sissa

Perjantaina en tehny oikeen mitään sen ihmeempää päivällä, mutta illalla tapasin taas samat saksalaiset ketkä tapasin torstainakin. Mentiin viettään iltaa semmoseen pubiin, jonka yläkerrassa oli niinku night club. Oli ihan jees ilta, vaikka menikin vesilinjalla kun olin autolla. Ensiks aattelin mennä bussilla tuonne, mutta mulla olis menny 45 min sinne (autolla menee 15min) ja viiminen bussi kotia olis menny 10.30. Tällä alueella ei bussit kulje oikeen hyvin... Välillä on vähän vaikeaa olla noiden saksalaisten kanssa, kun ne puhuu vaan saksaa keskenään. Oon kyllä jo vähän tottunu kun joka kerta on samanlainen meininki... Kyllä ne puhuu englantiakin, mutta välillä pelkästään saksaa. Mutta mielummin lähen noiden saksalaisten kanssa ulos entä ku olisin vaan yksin kotona (:

Aamulla katoin Home & Awayn season finalen. Se jää nyt kesätauolle pariksi kuukaudeksi. Mitä mie nyt katon :<
Tänään on suunnitelmissa tavata se yks suomalainen tyttö, jonka kanssa ollaan suunniteltu tapaavan varmaan jo kuukauden ajan ainaki! Oon viimeks tavannu suomalaisen marraskuun alussa, joten on ihana kun pääsee kunnolla puhumaan suomea!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Such an adorable little girl


Päivä meni tosi kivasti, vaikka aamulla tytöllä olikin vähän känkkäränkkämeininki. Heti aamupalan jälkeen alettiin maalaileen (ollaan niin taiteellisia) ja sen jälkeen tyttö oli niin ihanalla päällä. Haleja pitkin päivää ja kaikkea ihanaa.

"I'm gonna miss you when you go back to your country"

"Is Santa real?"
- Yes, and me and Santa live in the same town. You, your brother, mom and dad can come and visit me and Santa someday.
"Noooo, I don't want you to go. I want you to stay here forever and ever and ever and EVEEEERR!"

"You're like my Australian sister"

Voi että tuo tyttö on niin ihana ja sulonen sillon kun se on hyvällä päällä :) Iltapäivällä leikittiin porukalla ulkona ja loppujen lopuksi meijän pihalla tais olla joku 10 lasta, kun näköjään kaikki naapurien lapset päätti tulla yhtä aikaa leikkimään meijän trampalle. Hostäiti tuli sitten kotia joskus puol seiskan maissa. Monesti heti dinnerin jälkeen haluan vaan mennä omaan huoneeseen ja olla siellä illan, mutta tänään (ja itseasiassa myös eilen) katoin hostäidin kanssa telkkaria vielä puol ysin maissa. Oli jotenki vaan niin kiva fiilis eikä ollu kiire mennä omaan huoneseen. Ja tuli ekaa kertaa jo pieni joulufiilis, kun istuttiin siinä olohuoneessa ja näin meijän joulukuusen. Tuntu jo melkeen joululta. Ehkä siks kun ulkona oli jo pimeä enkä nähny auringonpaistetta ja vihreää nurmikkoa :D

On kyllä vähän outo että näin aikasin koristeltiin tuo kuusi. Mutta ehkä se on hyvä laittaa esille näin aikasin, niin on hyvin aikaa yrittää saaha kunnon joulufiilis päälle. Kun tuskin mulla jouluaattonakaan tuntuu kovin joululta kun ei oo lunta eikä pakkasia. On silti tosi kiva kokea täysin erilainen joulu!

// Ja tänään aamulla nukuin ekan kerran pommiin... Normaalisti herätän pojan vähän ennen kaheksaa, mutta tänään heräsin ite vasta kaheksan maissa. Onneks en sentään sen pitempään nukkunu ja poika ehti kuites ajoissa kouluun :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Parramatta

Lauantaiaamuna satoi ja ukkosti. TAAS. Täällä on joku ihme sadekausi meneillään. Ne oli kylläkin viikonlopun ainoat sateet mutta viime aikoina on satanu normaalia enemmän. Pelkäsin että meijän pool-suunnitelmat peruuntuis. Onneks aamupäivällä ilma oli parempi ja ihana aurinko tuli moikkaamaan meitä.

Tapasin Zoen neljän maissa Parramattassa ja aluksi mentiin uima-altaalle, joka oli kerrostalon katolla. Perusmeininki. Siellä sitte pulikoitiin, otettiin aurinkoa ja juteltiin noin kolme tuntia. Sieltä löyty myös sauna(!), mutta se ei toiminu... En kyllä tiiä haluttaisko edes mennä saunaan, kun ulkona on aina niin lämmin. Mutta olis kyllä siistiä käyä täälläki saunassa ja verrata olisko se yhtään samanlainen mitä Suomessa.




Seittemän jälkeen lähettiin Thai-festivaalille, joka oli Parramattajoen varrella. Siellä oli kaikenlaisia myyntikojuja, askartelupisteitä, lasten leikkipaikkoja, meditaatiota, ruokapaikkoja ja lava, jossa oli erilaista ohjelmaa. Aluksi  vaan kierreltiin paikkoja ja katottiin, mitä kaikkea sieltä löyty. Illan aikana askarreltiin puuliuskoista kalat, katottiin ilotulitukset ja muuten vaan hengailtiin siellä alueella. Siellä oli myös kilpailu, jossa yks onnekas voitti Sydney-Bangkok-Sydney lennot ja hotelliyöpymisen kuudeksi yöksi. Olis ollu ihan jees voittaa ilmanen Thaimaan matka. Vähän ennen kymmentä mentiin Parramattan keskustaan 'Bondi Pizza' nimiseen ravintolaan, jossa juotiin yhet juomat ja juteltiin kaiken maailman syvällisiä juttuja. Täällä muutes voi näköjään kävellä ravintolaan sisälle, tilata juomat ja kävellä ulos maksamatta niitä. Tai niin me ainaki tehtiin. :D Oltiin lähössä ja kukaan ei ollut tuonut laskua, niin käveltiin vaan baaritiskin ohi tosi viattoman näkösinä. Kyllähän aina ilmaset juomat kelpaa. Ehkä me ollaan ens kerralla kilttejä ja maksetaan meijän juomat (: (niin ja ei se sokka nyt ihan lähtenykkään irti, oli melko rauhallinen ilta)
Kuvien laatu on sitten mitä parhain. Unohin kameran kotia, niin saatte nauttia ihanasta kännykkälaadusta...








Illalla kun tulin kotia, näin olohuoneen ikkunassa valot, jotka näytti ihan joulukuusen valoilta. Mietin että ei kai ne oo vielä laittanu joulukuusta sisälle. Menin sisälle ja mikäköhän siellä sitten odotti mua. No se joulukuusi. Eihän tässä oo kuin enää VAIN kuukausi jouluun, niin onhan se hyvä että ollaan ajoissa hankittu ja laitettu sisälle joulukuusi. Saa nähä millon sitten koristellaan tuo...


Kerron tähän samaan syssyyn tämänki päivän tapahtumat. :)
Tapasin taas Zoen yhen maissa Parramattan juna-asemalla. Käveltiin vähän aikaa ympäri keskustaa ja suunnattiin taas uima-altaalle. Siellä sitten vierähtiki koko päivä. Tuolla uima-altaalla on lämmin poreallas ja isompi "kylmä" allas. Tänään jopa uskallettiin mennä uimaan tohon kylmään altaaseen. Ei se nyt mitenkään hirveän kylmä oo, semmonen perus uimahallialtaan lämpönen. En ymmärrä miten päivä meni niin nopeaa, vaikka ei tehtykkään mitään sen ihmeempää. Oli kyllä ihanan rento päivä. Tämmösiä lisää! Nappasin matkan varrelta juna-asemalle vielä muutaman kuvan.




"Stay awesome!" -K

perjantai 22. marraskuuta 2013

Easy week

Oli suhtkoht helppo viikko, vaikka olinki koko viikon yksin lasten kanssa. Maanantaina tyttö oli vähän kipeä, niin se oli koko päivän kotona. Hostäiti lähti yhentoista maissa ja lasten mummikin oli täällä, niin minun piti kattoa tytön perään vasta vähän jälkeen yks. Sato melkeen koko päivän kaatamalla, niin jouduttiin oleen sisällä koko päivä. Ei tehty mitään sen ihmeempää, tyttö nukku välillä ja katto leffoja. Pojan kanssa oli taas perusjutut koulun jälkeen. Illalla tyttö sai kivat raivarit kun en antanu sen mennä ulos leikkimään, kun sato vielä vähän. Onneks sitä ei kuitenkaan kestäny kauan. Siis sitä tytön kiukuttelua. Ei kai mitään sen kummempaa tapahtunu maanantaina. :D

Tiistaina tyttö oli onneks jo parantunu ja sain vietyä sen tarhaan. En tehny päivällä oikeen mitään, halusin vaan rentoutua ja nauttia omasta ajasta kun oli tyhjä talo ja täys hiljasuus. Iltapäivällä kun lähin hakemaan tyttöä tarhasta, fiilistelin taas ihanaa ilmaa (+27C ♥) ja sitä kuinka normaalia on pitää shortseja marraskuussa. Vaikka mulla onkin ehkä vähän ikävä lunta, niin kyllä mie mielummin otan tän lämpimän sään! Ilta meni aika rennosti, tyttö meni naapuriin leikkimään tarhasta tultua ja dinnerin jälkeen, noin seittemän maissa, se lähti mumminsa kanssa läheiseen temppeliin. Sanoinki pojalle yhteen väliin illasta että on niin hiljasta kun tyttö ei ollu kotona. :D Minun hostäidin puoleinen suku on siis intialaisia ja tuossa ihan meijän lähellä on joku intialainen temppeli, missä tuo lasten mummi käy melkeen joka päivä. Pittää kyllä itekki mennä käymään siellä joskus, niin näkee millanen paikka se on. Vähän ennen nukkumaanmenoa tyttö halus leikkiä minun synttäreitä. Oli kyllä vähän köyhät tarjoilut, pelkkää kaakaota.. :< Ehkä sitte oikeana synttäripäivänä saan muutaki syötävää/juotavaa :D Lapset sain nukkumaan vasta ysin jälkeen kun ne tuli niin myöhään sieltä temppelistä.

Keskiviikko meni ihan mukavasti, välillä oli jotain kinaa lapsilla ja toi tyttö on sen verran tempperamenttinen että joskus se suuttuu tosi pienistäki asioista, mutta onneks leppyyki muutamassa minuutissa. Ja yhteen väliin kun toi tyttö ärsytti poikaa, niin toi poika sano että se soittaa poliisille. Eiköhän siitä toi tyttö sitten alkanu itkemään ihan hulluna ja pelkäs että poliisit tulee oikeasti, kun se ei käyttäytyny kunnolla. Kiva siinä yrittää rauhotella ja uskotella että ei sieltä mitkään poliisit oo tulossa. Tällanen ihana meininki täällä :D Tää video kuvaa hyvin keskiviikon tunnelmia.

Tyttö halus pyörittää minua tuolissa

Katottiin leffaa ja leffan jälkeen alettiin leikkimään, niin jäi lopputekstit pyörimään ja oli pakko ottaa kuva. Haha.


Torstai meni taas rennosti kun molemmat meni kouluun/tarhaan, niin päivällä oli taas vapaa-aikaa. Vein tytön kouluun 9.15, sillä oli taas semmonen tutustumispäivä siellä. Olin n. tunnin kotona ja vähän ennen yhtätoista vein sen tarhaan. Aamupäivä meni taas lagaillessa ja päiväunien ja Greyn Anatomian parissa. Ei taijettu tehä mitään sen ihmeempää tänään, perusrutiinia vaan. Illalla oli jotenki tosi kiva fiilis kun hengailtiin ja leikittiin porukalla ennen nukkumaanmenoa. :) Vaikka illat meniskin tosi kivasti, niin kyllä illat on itelle aina vaikeimpia. Olis ihana vaan mennä omaan huoneseen rentoutuun, mutta ei kun pittää leikkiä ja käyttää lapset suihkussa/kylvyssä. Eli minun vapaa-aika alkaa sitten kun oon laittanu lapset nukkuun (niin siis vaan tällä viikolla kun hostäiti on reissussa). Ja itellä sitten menee nukkumaanmeno niin myöhäseksi, kun kuites haluun tehä omia juttuja illalla. Ja aamulla on sitten taas niin väsyny kun oon nukkunu niin vähän... Ehkä viikonloppuna ja ens viikolla saan taas kunnolla nukuttua. Mutta kaiken kaikkiaan viikko meni kyllä tosi nopsasti ja helposti.

Tänään aamulla kun olin vieny lapset kouluun/tarhaan, otin taas kerran parin tunnin päikkärit. Vietin kunnon rennon aamupäivän, laittauduin ja katoin vähän eilistä Home & Awayta. Home & Away on vähän niinku aussisalkkarit :D Mutta paaaaaljon parempi. On kiva että on löytyny tommonen hyvä sarja mitä seurata. Aloin kattomaan tuota heti sillon kun tulin tänne ja oon jo ihan koukussa siihen. Onneks niitä jaksoja näkee netistä, niin voin kattoa sitä myös sitten kun tuun takas Suomeen. :P Lasten mummi haki lapset koulusta/tarhasta ja lähin melkeen samalla ovenavauksella ulos kun ne tuli kotia. Oli vaan pakko päästä eroon lapsista (kuulostipa tylyltä). Ei minun kylläkään olis edes tarvinnu leikkiä niitten kanssa, kun niiden mummi oli täällä. Mutta kun oon ollu koko viikon niiden kanssa, niin nyt oikeasti tarviin omaa aikaa. Iltapäivä meni sitten kahvittelun ja froyon merkeissä saksalaisseurassa Blacktownissa. Oli mukava rauhallinen perjantai-ilta, mutta huomenna sitten sokka irti ja suuntana yöelämä!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lazy, rainy Sunday

Otsikko kertooki jo, millanen päivä tänään oli. Oli suunnitelmissa tavata yks suomalainen tyttö, joka asuu melko lähellä minua, mutta se oli just edellisenä yönä tullu kipeäksi niin ne suunnitelmat sitten peruuntu. Aina kun ollaan yritetty tavata, niin on tullu joku este. Meijän ei oo vissiin tarkotettu tapaavan :D Ens viikonloppuna yritetään kuites uuestaan! Viime kerta kun tapasin suomalaisen, oli 3 viikkoa sitten.

Aamupäivän olin vaan kotona tekemättä yhtään mitään järkevää ja kolmen maissa menin kahville yhen saksalaisen (yllätysyllätys) kanssa Blacktowniin. Kuudelta olin jo kotona ja illalla tein taas jotain oi-niin-järkevää. Jotenki ei vaan innostanu lähteä minnekkään kun sato melkeen kaatamalla koko päivän. On satanu koko viikonlopun joten huomenna vois olla jo vähän parempi sää! Ens viikosta tulee kyllä tosi ihana – not. Minun hostäiti lähtee työmatkalle, joten oon huomisesta aamusta pe-aamuun asti yksin lasten kanssa. Toivottavasti lapset on hyvällä päällä. Muuten tulee kyllä olemaan niin pitkä viikko… Kuvia ei oo tältä päivältä, joten byebye. :)

Electric Run

Lauantaina oli vihdoin ja viimein Electric Run! Ostettiin liput jo elokuun lopulla ja sillon tuntu että marraskuuhun on niiiin pitkä aika ja joudutaan odottaan ikuisuus. Mutta niin se on jo yli marraskuun puolivälin ja toikin tapahtuma on nyt ohi.

Electric Run oli siis tapahtuma jossa juostiin/käveltiin 5km ja matkan varrella oli erilaisia kirkkaita koristeita ja uv-valoja. Monet pukeutuikin kirkkaisiin vaatteisiin ja oli kaiken maailman glow-käsikoruja/kaulakoruja/laseja/lakkeja/nauhoja. Ei sattunu kyllä sään puolesta kovin hyvä päivä, satoi nimittäin koko illan.

Aamupäivän vaan lagailin kotona ja kävin pikareissun Castle Towerissa. Siellä oli yks ihana reppu alennuksessa, mutta en vieläkään raskinu ostaa sitä. Ehkä sitte joskus myöhemmin. Oli muutes ihanat lauantai-aamupäivän ruuhkat. Normaalisti mulla kestää 15min ajaa Castle Towersiin, mutta nyt meni meno- ja paluumatkalla yli 25min. Eihän toi oo kuin 10min enemmän, mutta tuntu niin pitkältä ajalta. Laittauduin siinä päivän aikana ja tapasin Julian ja Kristinan (myös saksalainen) kuuden maissa Lidcombessa. Sieltä otettiin sitten yhessä juna Olympic Parkiin, missä toi tapahtuma oli.

Aluksi laitettiin vähän kasvomaaleja ja fiksailtiin vaatteita ja etittiin muut mejän porukasta. Meitä oli yhteensä 10 ja kaikki muut oli saksalaisia (taas kerran), paitsi mie. Siellä sitten odoteltiin jonku aikaa kunnes toi tapahtuma alkoi. Siellä oli yhteensä n. 28 000 ihmistä, joten kaikkia ei päästetty yhtä aikaa sinne radalle vaan vähän pienemmissä ryhmissä. Me ei jouduttu odottamaan kovinkaan kauan, koska me oltiin ensimmäisten joukossa. (Kuvien laatu ei oo mikään paras kun yritin aina vaan ottaa nopsaa kuvan ettei kamera kastuis paljoa)


Kivat lakit


Alkutunnelmat
Käveltiin alussa jonku aikaa, mutta sitten mie, Julia ja Kristina hölkkäiltiin välillä, joten erkaannuttiin muusta mejän porukasta. Matkan varrella oli tosi siistejä juttuja, mutta en saanu kaikista kuvia kun aina välillä sato niin paljon, että en pystyny ottaan kuvia. Sitten kun jotain virallisia kuvia julkaistaan, niin linkkaan tänne.


Yayy, we made it!
Lopuksi oli tapahtuman "jatkot" suuressa hallissa. Siellä oli muutama ruokapaikka ja lava, jossa eri djt soitti musiikkia koko illan. Siellä soi pääasiassa semmosta tekno(?)/dancemusiikkia, niin loppuillasta alko aikalailla kyllästyttään se musiikki. Oli kuites kivaa ja siellä soi myös Bomfunk MC'sen Freestyler!





Lähettiin sieltä noin puol 12 aikoihin ja kotona olin yhen maissa. Kesti kivan kauan päästä kotia, kun taas kerran oli jotain ratatöitä niin junat ei kulkenu, niin piti ottaa bussi. Tosi kiva päivä sateesta huolimatta!

Game day

Tulee vähän myöhässä nää viikonloput tekemiset, mutta en jaksa kuluttaa kaikkea vapaa-aikaa viikonloppusin näitten tekstien kirjottamiseen. :D

Perjantai kului shoppailun ja koripallon merkeissä. Lähin noin puol kolmen maissa vähän shoppaileen Blacktownin Westpointiin. Eipä löytyny oikeen mitään ja neljän maissa otin junan keskustaan. Kävin aluksi tekemässä Electric Runin check-innin Wynyard-puistossa ja sain logolla varustetun t-paidan, glow sunglasses ja glow braceletin.



Promovideo

Ei se ilma täälläkään oo aina täydellinen...
Sitten lähin Darling Harbouriin, kiertelin kauppakeskuksen läpi, löysin täydellisen mustan bleiserin (vihdoin!) ja tapasin ranskalaisen Zoen vähän jälkeen seittemän Entertainment Centerillä, jossa oli siis se koripallopeli. Zoen perheellä oli yks ylimääränen lippu, joten pääsin ilmaseksi tuohon peliin. Meijän paikat oli tosi lähellä ja meillä oli semmonen oma osio, johon mahtu kaheksan ihmistä. Tuli kunnon VIP olo :D Zoen hostäidillä oli juomalippuja, niin nautittiin lasit viiniä peliä kattellessa. Koripallo ja viini, oli kyllä hieman outo yhistelmä.






Ja väliajalla oli erilaisia ohjelmanumeroita.




Oli ihan kiva peli, vaikka en ennen peliä edes tienny ketkä siellä pelaa, hah. Siellä pelas siis Sydney Kings ja Crocs. Ja tottakai Kingsit voitti :p Zoen hostisä oli Kingsien maskotti ja se on kuulemma tehny tuota työtä melkeen 20 vuotta. Pitihän meijän tottakai ottaa sen maskotin kanssa yhteiskuva.




Zoe jatko iltaa muutaman kaverin kanssa, mutta mie olin niin väsyny että päätin lähteä pelin jälkeen kotia. Oli kunnon ukkonen kun kävelin EC:ltä juna-asemalle. Ensimmäinen kunnon ukkonen, jonka oon nähny täällä. Matkan varrelta löysin mun uuen auton :-)


Oli tosi kiva että Zoe pyys minut mukaan tonne peliin, kun ei varmaan muutes ois tullu käytyä koripallopelissä täällä. Ja on tosi kiva kun Zoe asuu vaan n. 10 min junamatkan päässä minusta. Jee :) 

perjantai 15. marraskuuta 2013

"15 for 15? That's perfect"

Otsikko tulee siitä kun kävin ostamassa bensaa 15 dollarilla mittarista nro 15. Jännää, right?

Eilen aamulla tein kaikki perusjutut, mutta 9.15 menin hostäidin ja tytön kanssa kouluun, koska tytöllä oli tutustumispäivä. Tyttö on siis 4-vuotias ja alottaa tammikuussa koulun. Minusta tuon ikäsenä koulun alottaminen on kyllä liian aikasta. Monet onki ollu ihmeissään täällä, kun oon kertonu että Suomessa koulu alotetaan sinä vuonna kun täyttää 7. Täällä on minusta outo käytäntö koulun suhteen; sen voi alottaa joko n. 4,5-vuotiaana tai vuotta myöhemmin (jos oikein muistan). Ja jos minun hostäidin mielestä tyttö ei oo valmis kouluun, se voi palata takas tarhaan muutaman viikon jälkeen.

Tuolla koulussa lapset ja vanhemmat jaettiin eri ryhmiin ja vanhemmille (+ mulle) kerrottiin kaikkea koulun perustietoja. Mm semmonen tieto että tuon koulun oppilaista n. 54% ei puhu englantia omana äidinkielenään ja oppilaat puhuu 43 eri kieltä. Eli tosi monikulttuurinen koulu. Ja tuolla koulussa on vähän yli 900 oppilasta. Noin 3 kertaa isompi mitä minun ala-aste oli. Kerrottiin myös kuinka kyseisestä koulusta löytyy kaikki uudet teknologialaitteet ja mainittiinkin varmaan sata kertaa iPadit. Joillain tunneilla lapset kirjottaa muistiinpanot joko iPadeilla tai tietokoneella, ettei vaan tarvii käsin niitä kirjottaa. Huhhuh. Ja joka luokasta löytyy myös wifi. Näköjään se netti pitää olla kaikkialla. Kierreltiin myös muutamia luokkahuoneita läpi ja jokaisessa missä käytiin, oppilaat teki jotain joko tietokoneella tai iPadilla. Ja yks opettaja kerto että jollain tunnilla oppilaat suunnittelee oman kirjan ja kuvituksen, jonka ne tietty saa tehä iPadeilla. Ite kun oli ala-asteella, niin kaikki mahollinen piirrettiin ja väritettiin ite. On vähän tavat muuttunu.





Tutustumispäivän jälkeen vein tytön tarhaan ja 12 maissa lähin Rouse Hilliin, suunnitelmissa ettiä jotain kivoja vaatteita lauantaiksi. Löysin vaan yhen kivan värikkään paidan (5$), mutta se ei sovi lauantain suunnitelmiin. Kävin myös vähän extempore kampaajalla. Leikkasin tosin vaan kuivat latvat pois eli ei mitään radikaalia muutosta. Nii ja löytyhän näitä joulujuttuja taas vähän lisää.



Tuntuu että täällä on pahempi jouluhössötys meneillään, mitä Rovaniemellä on tähän aikaan. Vaikka en pahemmin muistakkaan kuinka aikasin sinne kaikki joulukoristeet yms tulee. Mutta eilen oli jo ainakin joulukoristeet Lordin aukion kuusessa. Kiitti Juuli kuvasta! :D


Puoli kaheksan maissa tapasin 2 saksalaista, Julian & Lucien, Castle Towerissa. Kierreltiin aluksi vähän kauppoja läpi ja yheksän maissa mentiin Food Courtille, jossa söin kana-juustoleivän. Oli vähän erikoinen, mutta oli ainaki halpa (tärkeää tietoa...). Sitten tavattiin 5 muuta saksalaista Max Brennerillä, josta jatkettiin matkaa läheiseen pubiin. Tuolla pubissa on yleensä myös livemusiikkia, niin siellä on kiva istuskella porukalla. Ilta meni tosin vesilinjalla, kun olin autolla liikkeellä. Kotona olin yhentoista jälkeen ja voin sanoa että hieman väsytti tänä aamuna.

Tänään olis suunnitelmissa käyä keskustassa hakemassa vähän tavaroita lauantaiksi ja illalla meen sitten koripallo-otteluun! :))