torstai 27. helmikuuta 2014

Aussie Day

Jos sitä nyt palais kuukauden takaiseen Australiapäivään... En edes tiiä miks tuota päivää juhlitaan enkä jaksa nyt edes ottaa selvää. Eiköhän se pikasella googlettelulla selviä jos jollaki kiinnostaa :D

Tuo Australiapäivä oli siis 26.1. sunnuntaina mutta kerron nyt eka edellisestä lauantaista, vaikka sillon ei tapahtunu mitään kovinkaan ihmeellistä. Aluksi meillä oli Julian kanssa suunnitelmissa mennä Bondille että oltais nähty Léaakin, mutta kummallakkaan ei oikeen innostanu Bondille meno tuona päivänä, niin oltiin vaan sitten keskustassa. Nähtiin yhen maissa keskustassa, kierreltiin Paddy's Market (löyty ihana hattu ja bändipaitoja mutten raskinu ostaa mitään niistä), Darling Harbouria, the Rocksin markkinat ja mentiin istuun Circular Quaylle, jonne Léa ja Sarah tuli sitten vähän myöhemmin. Ne oli meijän kanssa vaan vähän aikaan, kun niitten piti ottaa juna kotia ja mekin lähettiin melkeen samantien niitten jälkeen, kun molemmilla oli ihan poikki olo eikä innostanu lähteä minnekkään enää sillon illalla.



Sitten Aussipäivään! Nähtiin Julian ja Leopoldin kanssa Wynyardilla kahentoista maissa ja mentiin aluksi kierteleen the Rocksiin. Kaikkialla ympäri keskustaa oli kaikenlaista häppeninkiä tuon aussipäivän takia. The Rocksissa käytiin semmosella kojulla, jossa pystyy testaan erottaako pepsin ja kokiksen toisistaan. Kyllähän ne erotti ja oli se kokis parempaa. Saatiin kuites ilmaset pepsit sieltä, vaikka kaikki meistä tykkäski kokiksesta enemmän :D Ei taijettu tehä Rockissa mitään sen ihmeempää, kuhan vaan käveltiin ympäriinsä ja kateltiin mitä siellä tapahtu.

Sieltä jatkettiin CQ:lle ja oopperatalolle. Matkan varrella Léakin liittyi seuraan. Kun käveltiin oopperatalolle, niin tuossa satamassa lensi Qantaksen lentokone tosi matalalla (vaikka se ei siltä oikeen näytäkkään minun kuvassa). Oopperatalolla otettiin sitten perus turistikuvia ja tää taiskin olla eka kerta kun oon ottanu kuvan itestä tuon oopperatalon edessä! Aina vaan aatellu että pitäähän semmonen tottakai ottaa, mutta ikinä saanu sitten aikaseksi otettua. Leopoldkaan ei ollu ottanu semmosta, niin pitihän meijän sitten oikeen urakalla turisteilla siellä. :D Oopperatalolla katottiin satamassa olleita veneitä ja muuten vaan istuskeltiin hetki. Siellä myös saksalainen Francesca (?) liittyi meijän seuraan. Oon tainnu tavata Francescan vaan kerran aiemmin ja se puhuikin Leopoldin kanssa suurimman osan päivästä saksaa, niin empä oikeen tutustunu siihen ollenkaan...





Oopperatalolta käveltiin muutamien mutkien kautta Botanic Gardensin läpi Hyde Parkiin. Siellä kateltiin vanhoja autoja, Peppa pigiä esiintymässä lavalla ja käveltiin vaan ympäriinsä. Ei haluttanu jäädä sinne istumaan kun se oli niiiin täynnä ihmisiä. Vaikka tiedettiin että kaikki paikat tulee oleen täynnä, mutta kun tuo Hyde Park oli vielä niin täynnä lapsia....














Sitten mentiin ostaan ruokaa ja suunnattiin Darling Harbouriin. Ei innostanu vielä mennä oottaan ilotulituksia, niin mentiin vähän matkan päässä olevalle puistoalueelle. Sinne tuli myös Irene, Zoe, Sarah ja kaks muuta ranskalaista, joitten nimiä en muista. Meitä oli siellä 5 ranskalaista, 4 saksalaista ja mie yksinäisenä suomalaisena siellä :< :D


Seittemältä alko illan ohjelmat Darling Harbourissa ja mentiinkin joskus kuuden maissa jo sinne istumaan että saatiin hyvät paikat. Siellä oli mm. laulajia, puheita, ihmisiä vilkuttelemassa veneistä ja jotain muuta yhtä jännää. Siellä me vaan istuttiin, mussutettiiin ruokia ja ootettiin ilotulituksia. Sydney kyllä niin elää ilotulituksistaan. Aina kun on jotain tapahtumia, on myös ilotulituksia. Ja on myös ne jokalauantaiset ilotulitukset tuolla Darling Harbourissa.

















Häppeningit loppu yheksän maissa tuolla ja sieltä suunnattiin bottle shopin kautta Hyde Parkiin viettään iltaa. Normisunnuntaina oltais varmaan lähetty samantien tuon jälkeen kotia, mutta kun oli aussipäivä, niin halutti jäädä vähän pitemmäksi aikaa ulos. Ja tuo oli myös Julian viiminen viikonloppu Sydneyssä, niin haluttiin viettää vielä mahollisimman paljon aikaa porukalla. Matkalla Hyde Parkiin nähtiin myös opossumi! Sulonen pikku otus.




Istuttiin Hyde Parkissa jonnekkin yhteen asti, kun sillon lähti viimiset junat kotia. Oli kyllä tosi outo kun käytiin Léan kanssa joskus vähän ennen 12 vielä siellä bottle shopissa. Kun Suomessa on tottunu siihen että yheksän jälkeen ei saa enää ostettua mitään alkoholia...

Pitkin iltaa porukka oli lähteny vähän eri aikoihin kotia ja mie, Julia ja Leopold oltiin viimiset siellä. Käveltiin Town Hallille, Leopold sano hyvästit Julialle ja me mentiin Julian kanssa istumaan vielä QVB:lle. Julia oli yks minun läheisimmistä kavereista täällä ja oli kyllä tosi haikea istua siellä ja miettiä että ei tulla näkemään toisia kovinkaan lähiaikoina. Jos edes lähivuosina. Tähän mennessä Julia on ollu ainoa kaveri, joka on lähteny jo Sydneystä. Tai no on muutama muukin lähteny, mutta mie en ollu niitten kanssa kovinkaan läheinen, niin ei ollu niin vaikeaa sanoa heipat.

// Unohin ihan että onhan se Janinekin jo lähteny täältä! Sitäkin on jo niin ikävä!

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Jännä otsikko ja silleen

Oon viime aikoina ollu kyllä niin laiska kirjotteleen tänne. En tiiä miks. Alussa kirjottelin tänne aina niin useasti ja "ajoissa". Nyt tuntuu että kaikki jutut tulee vähintään sen pari viikkoa myöhässä :D Ehkä mie jossain vaiheessa saan taas sen kunnon innostuksen kirjottamista kohtaan...

Tää tulee taas olemaan kunnon sekava postaus, kun haluan vaan kirjottaa muutamia sekalaisia juttuja tänne ylös. Ensinnäkin jääkiekko. On niin outoa että en nähny kahta ekaa Suomen peliä ja kolmannesta, Suomi-Kanada pelistä, meni eka erä ohi kun minun eka löytämä stream ei sitten toiminutkaan... Normaalisti katon kaikki Suomen pelit vaikka mikä olis! :D Mutta heräsin siis su-ma välisenä yönä noin 3.30 kattomaan jääkiekkoa. Peli alko neljältä yöllä meijän aikaa. Oon kyllä vähän sekasin, kun herään keskellä yötä kattoon jääkiekkoa :D Ärsytti kylläkin vähän kun se stream ei aluksi toiminu ja ajattelin, että heräsin ihan turhaan keskellä yötä... Onneks löyty sitten toinen stream. Oli kyllä tosi outo kattoa jääkiekkoa enkunkielisellä selostuksella. :D Ei kuitenkaan saanu semmosta kunnon jääkiekkofiilistä päälle, kun niillä selostajilla ei ollu samanlaista intoa niin ku suomalaisilla selostajilla. Ehkä kun se stream oli BBC-kanavalta. Kun ei englantilaisilla varmaan kiinnosta jääkiekko niin hirveästi mitä meillä. Ja ne lausu Suomen pelaajien nimiä tosi ihanasti. :D Seläni ja Kykönen (Kukkonen) jäi eniten mieleen.

En oo tainnu täällä vielä mainita (vaikka moni siitä jo tietääki) että meen ens tiistaina HIMin keikalle! Oon aina tykänny HIMistä, vaikka en mikään kunnon truefani oo koskaan ollukkaan. Mutta on se kyllä pikkasen siistiä nähä ne täällä Sydneyssä! Eipä niillä oo hirveästi keikkoja Suomessa, niin tuskin tulee koskaan nähtyä niitä siellä. Minun yks tuttu (ollaan nähty vaan kerran ja seki oli elokuussa) on kans menossa tuonne keikalle, niin mennään ehkä yhessä sinne, en tiiä vielä. Mutta eiköhän sieltä jotain hengailuseuraa kuites löydy, vaikka menisinkin sinne yksin :)

Tänään mulla oli taas maailman isoin hymy kasvoilla kun odotin tyttöä koululla ja tarkistin sähköposteja. Huomasin että oon taas saanu liput the Voiceen, tällä kertaa on battle kierros. Eli ens viikon sunnuntaina tuun taas näkemään Joelin <3 Yayay! Kyllä sen näkeminen on joka kerta yhtä mahtavaa! Ja nään taas Kylien, Will.i.amin ja Rickynki! :D

Nyt olis vielä noin tunti ihanaan Suomi-Venäjä -peliin... Aluksi ajattelin että olisin nukkunu muutaman tunnin ennen tuota peliä, niin en olis aamulla niin väsyny. Mutta tuskimpa saan enää nukuttua. Ja pelottaa etten sit heräis herätykseen ja missaisin tuon pelin :D Tuo peli loppuu luultavasti noin kahen aikoihin, niin saan sitten nukuttua reilut viis tuntia. Jeij... Mutta pakko tuo peli on kattoa!

Ja huomenna on vähän outo päivä. Tuolla pojalla on joku swim carnival koulussa ja kun se ei osallistu siihen, niin se ei sitten mee ollenkaan kouluun. Hostäiti tekee kylläkin töitä kotoa käsin huomenna, niin toivottavasti minun ei sitten tarvii olla koko päivää kotona pojan kanssa. Tuo poika saa ajan hyvin kulumaan sen ipadin yms kanssa, mutta eipä siinä pysty hirveästi rentoutuun jos se on koko päivän kotona ja jos tuo äitikin häärää täällä kotona koko päivän... Lähen luultavasti huomenna jonnekki ulos ihan vaan kahville tai kierteleen kauppoja, niin ei tarvii olla koko päivää noitten kanssa. Ei tämän perheen kanssa oo mitään ongelmia ja viihdyn näitten kanssa, mutta tarviin oikeastikkin sitä omaa aikaa ja hiljasuutta päivän aikana. Nyt tänäänkin illalla tulin omaan huoneeseen noin seittemän maissa ja olis ihana vaan nauttia hiljasuudesta ja omasta ajasta, mutta eipä sitä oikeen voi, kun kuulee koko ajan kun nuo lapset leikkii tuolla ympäri taloa ja huutaa ja mekastaa niin paljon. Ja tänään noi lapset meni nukkumaan vasta vähän jälkeen puol 10, niin sitten vasta tuli hiljasta...

Anteeks kuvattomuus, mutta en oo tällä viikolla ottanu mitään julkasemiskelposia kuvia :D

torstai 13. helmikuuta 2014

Freaky Friday

Jospa sitä palais muutaman viikon takaiseen viikonloppuun. Eipä ollu kylläkään yhtään freaky päivä, mutta empähän keksiny muutakaan otsikkoa...

Perjantaina 24.1. olin off jo heti aamupäivästä, taisin vaan pestä lasten pyykit ja hostäiti anto loppupäivän vapaaksi, kun olin viikolla ollu lasten kanssa koko päivät, kun niillä oli vielä loma. En tainnu tehä mitään ihmeellistä siinä aamupäivästä. Otin junan joskus puol neljän maissa ja tapasin Zoen Parramatassa ja otettiin sieltä yhessä juna keskustaan. Tuohon aikaa oli kaiken maailman chinese new year juttuja meneillään ja tuona päivänä oli ilmainen sisäänpääsy Chinese Garden of Friendshipiin, niin mentiin sitten sinne. Ei se olis kylläkään maksanu kuin 6 dollaria normipäivänä, mutta ei se edes ollu kovin erikoinen, niin ihan hyvä että päästiin sinne ilmatteeksi.

Tosi ihanan näkönen kun on toi garden ja sitten noi talot heti tuolla takana...


















Iltapäivä oli melko sateinen, niin ei oikeen meinattu keksiä, mitä tehä siihen asti että Julia tulee keskustaan seittemän aikoihin. Sateesta huolimatta päädyttiin Hyde Parkiin, siellä oli kaikenlaisia kojuja ja aktiviteetteja kun tuolloin oli meneillään Sydney Festival. Eipä me siellä tehty mitään muuta kuin maisteltiin ilmasia viinejä. Siellä oli se testaa oma väri/viini -juttu, mikä oli kans sillon Newtownin festivaalilla. Mulla tais tulla taas väriksi oranssi, jota vastas punaviini. Josta en vieläkään tykänny. Kyllä se turkoosi/valkoviini oli tälläkin kertaa lemppari! Siellä me sitten istuttiin ja juteltiin jonku aikaa vesisateessa ja mentiin oottaan Juliaa Town Hallille. Sieltä sitten mäkkärin kautta QVB:lle ja pub crawliin.

En oo käyny ikuisuuksiin tuossa pub crawlissa enkä oo tainnu edes kertoa siitä täällä. Se maksaa siis 10 dollaria ja illan aikana käydään neljässä eri baarissa ja jokaisessa saa yhen ilmasen juoman. Jokaisessa baarissa ollaan noin tunti. Tuo on aina hyvä vaihtoehto jos haluaa viettää halvan illan. Tutustuttiin QVB:llä melbournelaiseen tyttöporukkaan ja hengailtiinkin niitten kanssa aina välillä illan aikana. Ekana mentiin Bar Centuryyn, jossa on ne ihanat 3 dollarin juomat. Sieltä Scubariin, sitten johonki jonka nimeä en muista ja lopuksi Sidebariin. Oli kyllä tosi huippu ilta! Taijettiin lähteä joskus kahen maissa ja oli taas niin ihana ottaa tunnin kestävä bussi kotia. <33